torstai 19. joulukuuta 2013

Meillä on pentuja!

64vrk

Villikujan kennelin ensimmäinen pentue syntyi torstaina 19.12.2013.
Mittasin keskiviikko iltana kahdeksan aikoihin Kiian lämmön ja se oli laskenut 36,7. Ruokaa ei ole syönyt kahteen päivään, mutta luita kyllä senkin edestä. Eikä mennyt kuin hetki kun Kiia rupesi läähättämään. Läähätti hetken aikaa ja vaelteli talossa ympäriinsä, sitten lähti kodinhoitohuoneeseen pentulaatikkoonsa petailemaan. Menin kodinhoitohuoneen lattialle nukkumaan ja Kiia tuli viereeni, nukkui rauhallisesti yön yli. 
Torstain puolella neljän aikaan aamulla Kiia siirtyi pentulaatikkoonsa petailemaan. Kuuden aikaa se rupesi tärisemään ja nuolemaan itseään. Klo 13.20 alkoi työnnöt ja ensimmäinen pentu putkahti maailmaan klo 13.50 ja se oli poika <3 Kiia söi istukan joka tuli samaan aikaan pennun kanssa ja minä puhkaisin pennun kalvot, sitten Kiia katkaisi napanuoran ja hoiti pennun loppuun..seuraavaksi tuli kaksi narttua ihan perä jälkeeen, toisena syntynyt narttu on pentueen pienin. Meni tunti ja syntyi pentueen isoin ja värikkäin uros, sitten Kiia piti kahden tunnin paussin ja taas tuli yksi poika, ja vieläkin kahden tunnin tauko ja kuudes pentu syntyi, ja heti perää seitsemäs pentu joka oli viimeinen. Kiia hoiti synnytyksen todella hienosti, minun tarvitsi vain katsella vierestä. Pennut ovat kaikki aikalailla samanpainoisia 159g-219g. 
Ja mielenkiintoisinta oli kun en tiennyt montako pentua on tulossa, eläinlääkärin kanssa katsoimme että neljä siellä varmasti näkyi :)  Mutta nyt Kiia ja pennut voivat todella hyvin, ja Kiia on hieno äiti <3 

Pentukyselyitä otan vastaan joko sähköpostitse hennasuhonen@hotmail.com ja soittamalla 0400 762213. Pennuille etsin yhteystyökykyistä, harrastavaa ja hyvää elinikäistä kotia.
Vapaana 3 urosta!

Villikujan Hillevi Jortikka

Villikujan Hellä Piiparinen

Villikujan Varma Kylmälehto

Villikujan Ahti Kiiski

Villikujan Raineri Mielonen
Villikujan Urmas Hakkarainen

Villikujan P.A. Turpeinen






2 kommenttia: