maanantai 21. huhtikuuta 2014

Konekarhu Pena

Viime lauantaina käytiin Keuruulla kun Aslakin kasvattaja järjesti kasvateilleen tapaamisen, missä oli tarkoitus testata koirat konekarhu Penalla. Metsään oli vedetty noin 100m verijälki (karhun verta) joka johti konekarhu Penan luokse. Aslakin vuoro tuli ja Mikko vei sen makaukselle josta verijälki lähti. Aslakki lähti todella innokkaasti seuraamaan jälkeä ja päätyi Penan luokse, jota rupesi heti haukkumaan turvallisen matkan päästä. Aslak haukkui taukoamatta sen aikaa kun piti ja Mikko kehui koiraa ja vei pois konekarhun luota. Penan omistaja tuli kertomaan näkemyksensä koirasta, hän kehui Aslakkia ja sanoi siitä tulevan hyvä karhun haukkuja jos sitä ei vaan mennä pilaamaan, ei saisi viedä sitä liikaa mehtään.

Tässä video Aslakista ja konekarhu Penasta:


Jaska pääsi myös haukkumaan konekarhu Penaa. Jaska on käynyt sitä haukkumassa kerran aikaisemminkin, vuonna 2012 muistaakseni. Vein Jaska makaukselle josta se lähti määrätietoisesti ja reippaasti seuraamaan verijälkeä ja päätyi Penan luokse. Jaska rupesi haukkumaan Penaa ja haukkui sitä tosi lähellä, metrin-kahden päässä. Penan omistaja kauko-ohjasi Penan lähemmäksi minua jolloin Jaska yritti kiinnittää karhun huomion itseensä; meni haukkumaan karhun eteen ja näykki sitä myös takajalasta. Jaska siis yritti suojella minua kiinnittämällä karhun huomion itseensä, on mulla vaan niin ihana suojeleva koira <3 tosin toivon ettei oikea karhu tule meitä koskaan metsässä vastaan koska Jaska on vähän turhan rohkea!

Tässä vielä video Jaskasta ja konekarhu Penasta:



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tiia Vitikaisen agilityvalmennus!

Viime sunnuntaina olin Kiian kanssa meidän Tehovastus Areenalla Tiia Vitikaisen agilityvalmennuksessa. Tiia oli tehnyt meille 36 esteen radan. Kävimme radan läpi ensin yksin ja sitten Tiian kanssa yhdessä. Tiialla oli oma suunnitelma joka meidän oli tarkoitus toteuttaa. Uutena opittiin "helikopteri" ohjaus joka tehtiin esteellä nro 17. Todella mukava ohjaus ja aijon käyttää sitä jatkossakin. Muutenkin radalla käytettiin paljon eri ohjauskuvioita mikä oli todella hyvä, koska niitä ei tule hirveesti käytettyä kun on tottunut tekemään vain valssia ja takaaleikkausta joka paikkaan. Tällä radalla tehtiin persjättöö, valssia, päällejuoksua, sylkkäri, helikopteri, niisto, jaakotus.. mitähän muita :) pitäisi muistaa treenata eri ohjauskuvioita eikä aina vaan käyttää samoja. Tykkäsin todella paljon tästä Tiiasta opettajana ja tuli kyllä taas paljon ahaa elämyksiä :)

Tiia Vitikaisen agilityvalmennus

Tässä muutama videopätkä 8.4.14 treeneistä. Menin siis vielä Kiian kanssa tätä samaa Tiian tekemää rataa.





Jaskalla on ollutkin muuta tekemistä tässä parina päivänä, ihastuttava tyttökoira Kira (Ghosteye's Wild Heart) oli meillä kylässä ja pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 23. Kira on 33cm sileäkarvainen todella hyvän luonteen omaava tyttönen. Pentutiedustelut Kennel Bordetella's, Anne Mielonen.


Moona ja Kira



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Vuoden ensimmäiset näyttelyt!

Viime lauantaina suunnattiin Kiian, Jaskan ja Aslakin kanssa Saarijärven ryhmänäyttelyyn. Tämä oli Aslakin ensimmäinen virallinen näyttely, tuomarina oli Reino Korpela ja Aslakilla ikää melkein vuosi.. Reino on mukava tuomari kun se kertoo ääneen kaikkien kuullen mitä hyvää ja huonoa koirassa on. Aslak käyttäytyi hienosti, tuomari sai katsottua sen hampaat ja kopeloi koiran. Juoksuttaminen onnistui hyvin mutta seisottaminen oli haasteellista kun Aksu on vähän adhd ja sen häntä heiluu koko ajan kun se on
 niin innoissaan :) tulos oli EH eli erittäin hyvä. 
Tuomarin arvostelu: "Keskiharmaa keskikokoinen vielä kevyt tyyppinen nuori uros jolla hyvät mittasuhteet. Oikeanmuotoinen kevyt kalloinen pää, hyvät värimerkit. Keskivahva hieman pehmeä runko, sopiva raajaluusto, hyvät kulmaukset. Hieman ulkokierteiset takaraajat. Hyvälaatuinen karva. Hieman korkeakaarinen löysä häntä. Liikkuu riittävän pitkällä askelmitalla. Pentumainen käytös." 
Tuomari sanoi vielä loppuun että Aslak pärjää tulevaisuudessa näyttelyissä kunhan saa lisää massaa ja vähän rauhoittuu (pentumainen käytös). Eli tyytyväinen olen :)

Terrierien kehä oli myöhässä yli tunnin.. Parsoneita oli yhteensä seitsemän, Jaska meni kehään avoimeen luokkaan missä oli sen lisäksi toinenkin uros. Jaska esiintyi todella hienosti :) Jaska ei ole koskaan tykännyt olla näyttelyissä, selkä kyyryssä ja pää alhaalla on aikaisemmin mennyt. Mutta nyt se oli 
aivan innoissaan, häntä heilui koko ajan ja tykkäsi, mikä lie tullut siihenkin :D 
Pasoneilla oli tuomarina Vesa Lehtonen ja Jaskan tulos EH eli erittäin hyvä. 
Arvostelu: "Hyvä koknaisuus, mutta hieman feminiininen. Hieman kevyt kuono-osa. Lyhyehkö paksu kaula. Hyvä selälinja. Hyvä runko ja luusto. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella. Hyvä karvanlaatu."

Kiia oli nuorten luokassa ainut, ja tapansa mukaan se esiintyi kauniisti ja käyttäytyi 
mallikkaasti ja olikin ROP eli rotunsa paras!!! :) 
Tuomarin arvostelu: "Tasapainoinen kokonaisuus. Hieman pitkä kuono-osa joka saisi olla tyvestä täyttyneempi. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. 
Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä karvanlaatu." 

Eli Kiian koko tulos siis ERI NUK1 PN1 SA ROP SERT! Hyvin alkoi Kiian näyttelykausi 2014 :)

ROP Karvahaalarin Cherry Bomb & VSP Miselin Mordor

Sitten vielä kuulumisia Kiian ensimmäisestä pentueesta:

Hellä (Hellä Piiparinen) on meillä tämän viikon hoidossa. Hellä on luonteeltaan todella ihmisystävällinen, rakastaa rapsuttelua ja pussaa kaikki ihmiset, tykkää leikkiä tyttäreni Moonan kanssa.

 Sain myös kuulumisia sijotusuroksestani Kelmistä (Kylmälehto). Kelmi on todella kovaluontoinen ja rohkea pentu. Kelmi tutustui mäyrän hajuun eilen eikä pelännyt yhtään vaan haukkui mäyrää vimmatusti.

Otto (Urmas Hakkarainen) on rohkea ja utelias pentu, ei pelkää toisia koiria eikä kovia ääniä. Seurallinen ja tykkää olla sylissä. Todella kovapäinen eikä anna helposti periksi.


Hellä 14vko

Hellä

Otto 

Ahti ja Jukka-mäyräkoira

Hillevi

Kelmi