keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Meillä on pentuja!

Kiia pyöräytti maailmaan Villikujan 6. pentueen 25.3.2019 <3

Lauantaina 24.3 iltapäivän puolella, alkoi avautumisvaihe. Kiia rupesi tärisemään ja läähätteli välillä pieniä aikoja. Illalla yhdeksän aikaan rupesi juoksemaan ulkona tyhjentelemässä mahaa, oli levoton ja läähätys koveni. Työnnöt alkoivat klo 23 tietämillä ja ensimmäinen pentu syntyi klo 23:35. 
Poika1, päässä täydellinen maski, häntämerkki ja myös oikeassa takajalassa väriä, painoa 157g.
Kiia ei pitänyt kiirettä vaan synnytteli parin tunnin välein koko yön pentuja, kaksi viimeistä syntyi  ihan peräkkäin. Poika2, päässä vasemman silmän ympärillä iso merkki, 191g. Tämä on aika vilkas kaveri, hyvä että sikiöpussista kerkesi pihalle ja napanuora katki, niin oli jo salaman nopeasti suuauki nisälle menossa :D Poika3, kaikkein värillisin, päässä maski ja rungossa väriä, 186g. Sitten syntyi pentueen ainut tyttö, oikeassa korvassa väriä, samoin ihan vähän vasemmassa, hauska huuli veikko, 185g. Viimesenä syntyi pikkuinen poika, vasemman silmän ympärillä vähän väriä, 141g.
Kiia tapansa mukaan hoiti kaiken itse, sain vain vierestä katsella ja ihastella :)

Pennut ja emä voivat oikein hyvin. Pennuilla on ruennut painot mukavasti nousemaan ja ovat oikein elinvoimaisia. Pikkuista poikaa vähän seurailen, että olisi parhaalla maito paikalla. Nimet on vielä mietinnässä, saa nähdä mitä tällä kertaa keksin ;)

Uros voittoisan pentueen vuoksi kotia etsii vielä ainakin yksi uros. Jos metsästät ja olet metsästyskokeista kiinnostunut, niin ota yhteyttä soittamalla 0400 762213.

Pentujen isä Elmo, FI KVA-M FI KVA-L FI MVA FI AVA FI AVA-H Green Perry's Boomer, on luolametsällä toimiva työ- ja agilitykoira. Molemmat vanhemmat periyttävät jälkeläisilleen toimivan työkoiran ominaisuudet.
Yhdistelmän sukutaulu.

Kuvia pikkuisista:

Viimeinen kuva ennen synnytystä









poika 1

poika 2

poika 3

poika 4

tyttö


tyttö

tyttö

tyttö

poika 4

poika 4

poika 1

poika 1

poika 1

poika 2

poika 1

poika 2

poika 1

poika 1

poika 1

poika 3

poika 3

poika 3