keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Open Show ja Jalostustarkastus

Viime sunnuntaina vietimme päivän Järvenpäässä Open Show:ssa. Tuomarina Juha Palosaari. 
Tämä oli Muskan ensimmäinen näyttely, vaikka epävirallinen olikin. Muska esiintyi hienosti ja 
seisoi pöydällä ihan liikkumatta ja antoi nätisti tuomarin tutkia, mutta hihnassa se ei ossannut 
kulkea yhtään, heh, mutta ei me olla kyllä harjoteltukkaa :D 
Muska oli 5-7kk pentujen kolmas, arvostelu: 
"Hyvä pää. Varma-asentoiset korvat. Hyvä kaulan pituus. Kovin niukasti kulmautunut etuosa 
ja hieman pysty lantio. Selkälinjan pitäisi olla parempi liikkeessä. Esiintyy tyynesti ja 
patsastelee hienosti."






Myös Kiia osallistui näyttelyyn avoimessa luokassa. Kiia oli avoimen luokan ykkönen ja narttujen kolmas 
eli AVK1 PN3 :) Tuomari tuli sanomaan meille lopuksi että Kiia kannattaa viedä 
näyttelyyn tosi lyhyessä karvassa, koska on niin voimakas rakeinteinen narttu että sen 
karva tekee siitä vieläkin jytkymmän näköisen. Kiian arvostelu:
"Voimakas rakenteinen, Posket voisivat olla aavistuksen kuivemmat, muuten erinomainen pää ja korvat. Erinomainen ylälinja. Vahva runko, kuitenkin spannattavissa. Tasapainoisesti kulmautunut. Ahdas takaliike, mutta erinomainen sivuaskel. Seistessä miellyttävät ääriviivat."

Jaska ja Kiia kävi myös jalostustarkastuksessa. Koirista otettiin kaikki mahdolliset mitat ja niiden rakenne käytiin tarkkaan läpi. Kiia sai kehuja miten se osaa ottaa lunkisti vaikka en itse ollut sen kanssa siinä vaan jouduin jättämään sen tarkastelijoiden käsiin, koska Otto poikani oli niin huonolla tuulella. 
Jaska puolestaan sai kehuja sen tarmokkaista takajalan liikkeistä kun siinä on niin paljon potkua kun se liikkuu :) Sekä pigmentistä, sillä on täysin musta huulipigmentti ja mustat anturat, niinkuin parsonilla pitäisi ollakkin ja mitä nykyään vähemmän näkee, siihen täytyy kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota :)
Mutta oli kyllä mukava ja antoisa päivä :)

Jaskan jalostustarkastuslomake:









Kiian jalostustarkastuslomake:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti